Euroopan Unionin pitkään valmisteltu tekoälysäädös on viimeisten silausten vaiheessa ja astunee voimaan ennen syksyä. Valmisteluun kiinteästi osallistunut Anna-Mari Wallenberg kertoi MAL-lehdelle mielellään, mistä on kysymys. Wallenberg väitteli tohtoriksi tieteenfilosofiasta ja toimii kognitiotieteen yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa. Tekoälyn kehitys rupesi 2010-luvulla etenemään suurin hyppäyksin, ja sekä tekoälyhype että kriittisten puheenvuorojen painokkuus nousivat voimakkaasti. Vuonna 2020 EU:n komissio…
Category: Lehti 1-2024
Darwinia kiinnosti Kuun synty
Charles Darwinin poikaa kiinnosti lajien syntyä enemmän Kuun synty. Hän esitti matemaattisen mallin, jota pidettiin pitkän aikaa varteenotettavana selityksenä. Sanoin kaverilleni olevani iloinen siitä, että tv-sarjan nimessä on viittaus matematiikkaan. Netflixin suositun uutuussarjan mainoskampanja oli tällöin huipussaan. Ystäväni vastasi hölmistyneellä katseella. Hän tiesi kyllä sarjan, mutta oli luullut, että 3 Body Problem olisi kolmen ruumiin…
Ilmastotietoutta vuosikokousesitelmästä
MAL:n vuosikokous pidettiin 25.4.2024 Helsingin Jätkäsaaressa, hotelli Clarionin tiloissa. Kokousta edelsi kahdeksan vuotta Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n pääsihteerinä toimineen, hiljattain Ilmatieteen laitoksen pääjohtajaksi palanneen Petteri Taalaksen esitelmä. Taalas on kansainvälisesti arvostettu ilmastoasiantuntija, joka nimitettiin pääsihteerikautensa jälkeen Suomen pysyväksi edustajaksi WMO:hon. Toisaalta hän on WMO:n pääsihteerinä saanut sekä tiedeyhteisössä että luonnonsuojelujärjestöiltä arvostelua lausunnoista, joiden on tulkittu…
MAL verkostoitumaan
Otsikosta huolimatta MAL on jo nyt kohtuullisesti verkostoitunut, mutta ei lisä pahaa tekisi. Piilomatemaatikon mielestä meillä voisi olla yhteistä tekemistä liittomme edustamia ammattikuntia lähellä olevien tieteellisten seurojen ja ammatillisten yhdistysten sekä tietysti yliopistojen kanssa. Monien näiden organisaatioiden kanssa meillä ei ole ollut juuri tekemistä, joten alkajaiseksi voisimme esittäytyä toisillemme. Relevantteja tieteellisiä yhdistyksiä olisivat ainakin Suomen…