Olemme tottuneet siihen, että matematiikka on olemassa. Kaiken kulttuurin on kuitenkin joku joskus keksinyt. Ranskalaisen matemaatikon Pierre Brémaud’n mielestä pythagoralaisuuden rooli nykyisen matematiikan tieteen syntymisessä oli niin suuri, että myös koulukunnan perustaja, Pythagoras itse, ansaitsisi nykyistä paljon vahvemman aseman länsimaisen kulttuurin suuruuksien galleriassa. Tämä tuli Brémaud’lle mieleen, kun hän kerran Rooman Villa Borghesen puistossa kävellessään…
Avainsana: Mahtavaa matematiikkaa

Matemaatikoita elokuvissa
Taiteen lajit hyödyntävät matematiikka moninaisin tavoin, ja kulttuuriahan on matematiikka itsekin, parhaimmillaan suorastaan taidetta. Mutta miten matematiikka esiintyy elokuvien sisällöissä? MAL-lehti kysyi Filmihullu-lehden päätoimittajalta Lauri Timoselta, olisiko hänellä elokuvavinkkejä Mahtavan matematiikan päiväksi. Timonen piti kysymystä kiinnostavana ja vastasi: ”Yritin noita muistettavimpia matemaatikkohahmoja miettiä. Yleensähän ne laskutaitoisimmat taitavat mennä enemmän yleiseen tiedemieskategoriaan, joko elämäkertaelokuvissa, ”hassuina professoreina”…

EU:n neuvoston näkemys matematiikan taidoista
EU on määritellyt elinikäisen oppimisen avaintaidot, eli mitä peruskansalaisen olisi syytä osata. Avaintaitojen joukossa on matematiikallakin osuutensa. Mahtavaa matematiikkaa -päivän merkeissä on kiinnostavaa katsoa tarkemmin, mitä asiasta sanotaan. Kyseessä on EU:n neuvoston suositus, joka on jo vuonna 2006 annetun aiemman suosituksen päivitys. Se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä 4.6.2018 ja saatavana suomeksi osoitteessa https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32018H0604(01)….

Matematiikka aputaitona yliopistoissa
Kun Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) ja Tampereen yliopisto (TaY) yhdistyivät uudeksi Tampereen yliopistoksi (TAU), päädyin miettimään matematiikan opetuksen tarjontaa yliopistotasolla. Yhdistyvissä yliopistoissa oli vain harvoja aloja, joissa tutkinto-ohjelmat olivat päällekkäisiä. Tietotekniikan (TTY) ja tietojenkäsittelytieteen (TaY) ohjelmissa päällekkäisyyttä oli huomattavasti, koska kumpikin aloitti kandidaattiopintojen aluksi ohjelmoinnin opetuksen aivan alkeista. Suurin ero oli lähtökohdissa: opintoihin pyrkivältä vaadittava…