Kuva: pixabay Opiskelijatoimen jokavuotinen talviseminaari pidettiin tällä kertaa maaliskuun alussa. Talviseminaarin päätarkoitus on esitellä ammattiyhdistystoimintaa ja SMFL: a toimintaa uusille opiskelijajärjestöjen yhdyshenkilöille. Seminaarin henki ja ohjelma ovat perinteisesti olleet rentoja ja keskustelu vapaamuotoista ja se toimii hyvänä keskustelufoorumina matemaattis-luonnontieteellisille ainejärjestöille. Tänä vuonna seminaariin ilmoittautui osallistujia yhdeksästä ainejärjestöistä, joista yksi jätti seminaarin väliin spontaanin Turkuun suuntautuneen…
Category: Lehti SMFL kootut 2005-2009
Puheenjohtajan tervehdys
Hyvää alkanutta vuotta! Marraskuussa pidetyssä syyskokouksessa liitolle valittiin uusi hallitus. Tällä kertaa kovin suuria muutoksia ei nähty, hallituksen varsinaisista jäsenistä vain opiskelija-asiamies vaihtui. Vuoden 2006 hallituksen jäsenet esittäytyvät tämän Jäsenlehden sivuilla. Hallitus on jo kokoontunut, ja mm. perustanut valiokunnat tälle toimintavuodelle. Niidenkin esittelyn löydät tästä lehdestä. Tiesithän, että mukaan valiokuntien toimintaan ovat rivijäsenetkin tervetulleita. Valiokuntien…
Tietokone tekee säveltäjän villeimmistäkin unelmista totta
Tietokonemusiikin pioneeri Otto Romanowski esiintyy syyskuussa Science, Art and Technology -tapahtumassa. Samaa aihetta käsittelee myös ranskalainen säveltäjä ja tutkija, tietokonemusiikin uranuurtaja Jean-Claude Rissét. Tietotekniikka tekee sen mihin soittaja eikä soitin pysty. Tekniikka avasi tietokonemusiikin pioneerille Otto Romanowskille tien äänimaailman uusiin ulottuvuuksiin jo 1970-luvulla. Se on tehnyt miehen villeimmistäkin unelmista totta. Otto Romanowski panee tietokoneen laulamaan….
Pro Gradu -palkinto Yogesh Nuckshadylle
Yogesh Nuckchady palkinnonjakotilaisuudessa Suomen Matemaatikko-, Fyysikko- ja Tietojenkäsittelytieteilijäliiton (SMFL) Pro gradu -palkinto myönnettiin Yogesh Nuckchadylle hänen työstään A framework for building collaborative applications. Palkintosumma on 2 000 euroa. Palkinto jaettiin 24.11. Hyvinkäällä. SMFL:n Pro Gradu palkinto jaetaan vuosittain. Palkinnon myöntämisellä halutaan kannustaa opiskelijoita. Palkinnolla pyritään myös lisäämään kiinnostusta matematiikan, fyysikan ja tietojenkäsittelytieteen opiskeluun sekä vahvistamaan…
SMFL:n syyspäivät
Seminaariväkeä luennolla Noin kolmekymmentä SMFL:läistä kokoontui lokakuiseksi viikonlopuksi Helsingin yliopiston historialliselle Tvärminnen eläintieteelliselle asemalle viettämään SMFL:n syyspäiviä. Tapahtuma järjestettiin nyt toista kertaa. Syyspäivien aikana kuultiin kolme esitelmää, joiden aihepiirit liittyivät tavalla tai toisella SMFL:n, TEKin ja Sairaalafyysikot ry:n ensi vuoden SAT 2006 -konferenssiin. Professori HannuH.KariTKK:n Tietojenkäsittelyteorian laboratoriosta käsitteli esitelmässään internetin mahdollisuuksia ja uhkia. Toimittaja Henrikki…
Puheenjohtajan tervehdys
Hiljattain sain TEKin urapalveluilta pohdittavakseni kysymyksen, miksi SMFL:ään kannattaa kuulua. TEK on nimittäin tekemässä uutta julkaisua ”uraFOKUS”, joka on suunnattu alle kymmenen vuotta sitten valmistuneille TEKin jäsenille. Julkaisun yksi osio käsittelee verkottumista. Siinä tulee olemaan myös lyhyt SMFL-osuus. Vaikka olen itse aina kokenut järjestöömme kuulumisen hyödylliseksi ja mukavaksi, perusteita piti hieman pohtia. Onneksi järjestimme SMFL:n…
Kirjoituskilpailun kunniamaininta: Teknologian pintakasvusto
Kuka minä olen, kysyi valkoinen taulu huoneen seinällä. Aamupäivän matala valo nosti sen kirkkaasti esiin muusta huoneesta. Olen mahtavampi maailman kaikkia sotajoukkoja. Olen tuhonnut enemmän ihmisiä kuin kaikki sodat. Varastan vuosittain miljardeja markkoja. Uhrejani ovat köyhät ja rikkaat, nuoret ja vanhat, voimakkaat ja heikot. Ketään en säästä. Olen niin suuri, että varjoni näkyy kaikkialla: kodeissa,…
Puheenjohtajan tervehdys
Syksy on pyörähtänyt vauhdilla käyntiin SMFL:ssäkin. Kansainväliseen SAT 2006 -konferenssiin on enää alle vuosi. Tämän Jäsenlehden mukana saat konferenssitiedotteen. Kannattaa tutustua! Konferenssista on määrä tulla aidosti kansainvälinen tapahtuma, jossa luonnontieteiden, tekniikan ja taiteiden ammattilaiset Pohjoismaista ja Itämeren alueelta kohtaavat. Nyt onkin hyvä aika pysähtyä hetkeksi miettimään, olisiko sinullakin aihe, jota tulla esittelemään konferenssiin. Yhtenä aihepiirinä…
Kansainvälisen fysiikan vuoden 2005 kirjoituskilpailu
Kuva: pixabay Yhdistyneet kansakunnat eli YK julisti vuoden 2005 kansainväliseksi fysiikan vuodeksi: WYP 2005 – World Year of Physics. Tänä vuonnahan tuli kuluneeksi sata vuotta siitä, kun Albert E i n s t e i n julkaisi ihmiskunnan ja tieteen kehitykseen kannalta mullistavat kolme artikkeliaan: suhteellisuusteoria, kvanttiteoria ja teoria Brownin liikkeestä. Fysiikan vuoteen liittyy monia…
Humanisti muistelee
Ensimmäinen fysikaalinen muistoni liittyy suureen pettymykseen. Yläasteen fysiikan kirjan lopussa oli kiehtovia kuvia tähdistä, planeetoista ja maailmankaikkeudesta yleensä, mutta liekö ollut luokan meluavien poikien syytä, ettei niin pitkälle ikinä ehditty. Kirjatkin piti säästösyistä palauttaa kurssin jälkeen. Onneksi naulakossa kuitenkin ajelehti yksi hylätty, repaleinen kappale, jonka saattoi korjata parempaan talteen. Siitä sitten sopi kaikessa rauhassa lueskella…
Valiokuntien kuulumisia
Opiskelijavaliokunta Valtakunnassa kaikki hyvin? Mikä lienee liittävän tehokasta valtiolle, jos kerta yliopistoista joutaa 6000 henkeä pihalle. Aikaisemmin lisättiin jo sisäänottoa urakalla, joten eiköhän se riitä jos olisi vain yksi Professori per yliopisto ja sitten pari hassua assistenttia yhden kuukauden pätkäapurahoilla opettamassa tuhansia opiskelijoita. Mutta asiaan, kesällä opiskelijavaliokunta kokoontui, ja lisäksi paikalle oli kutsuttu myös muita…