Maaliskuussa vaihdoimme Antti Laurin kanssa rooleja. Antti jatkaa ensimmäisenä varapuheenjohtajana ja allekirjoittanut on tässä opetellut yhdistyksemme hallituksen vetotehtäviä. Niinpä onkin mukava kertoa että aloitimme aktiivisemman yhteistyön Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry:n kanssa: Katri Halkka tuli hallitukseemme varajäseneksi ja 55-tarinaa matematiikasta digi-julkaisun työryhmän jäseneksi. Katri tuo arvokasta näkemystä toimintamme opettajakunnan puolelta. Toukokuussa julkaisimme MAOL ry:n…
Kuukausi: syyskuu 2015

Pääkirjoitus
Alexander Tondeur: Wisseschaft. Arppeanum MAL lehdessä ei tähän asti ole ollut mainintaa vastaavasta toimittajasta. Hallitus on vastannut tiedotuksesta kollektiivina mukaan lukien sähköpostien lähettämisestä jäsenkunnalle. Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä (13.6.2003/460) vaatii nimeämään verkko- ja paperijulkaisulle vastaavan toimittajan jos lehti ilmestyy yli kolme kertaa vuodessa. MAL-lehteä vaatimus ei koske. Jonkun pitää kuitenkin koota lehti, taittaa se sekä…

Tiedonkäsittelyllä ympäristöongelmien kimppuun
Ympäristötietoa tarvitaan yhteiskunnan eri prosesseissa monilla eri tasoilla. Tietoa tarvitaan päätöksenteossa sellaisissa toiminnoissa, jotka ovat riippuvaisia ympäristöstä tai vaikuttavat ympäristöön, kuten esimerkiksi liikenteessä, logistiikassa, energiantuotannossa, onnettomuuksien hallinnassa tai ihmisten jokapäiväisissä askareissa. Tieto on oleellista myös ympäristöongelmien ratkaisemisessa. Ihmiskunnan toiminta on vaikuttanut ilmastoon ja aiheuttanut yhä pahenevia ympäristöongelmia. Taloustieteissä käytetään termiä ulkoisvaikutus, joka tarkoittaa kolmanteen osapuoleen…

Avoin data – laajemman tietopohjan mahdollistajana
Julkinen hallinto omistaa ja hallinnoi laajoja, rahallisesti ja yhteiskunnallisesti arvokkaita informaatiovarantoja. Suurin osa näistä raakamuotoisena datana olevista varannoista on tällä hetkellä vain niiden käytössä, joilla on pääsy aineistoihin. Datan jatkojalostukseen päätyy arvioiden mukaan vain pieni osa käytettävistä olevasta. Julkisten datavarantojen avaaminen edistää samanaikaisesti ainakin kolmea eri tavoitetta: demokratian ja hallinnon läpinäkyvyyden lisäämistä, uusien markk noiden…

Tiede kuuluu kaikille
Kirjoittaja on fyysikko, joka työskentelee CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy:ssa. Hänen tehtävänsä sivuaa Avoin tiede ja tutkimus -hanketta Information wants to be free – tieto haluaa olla vapaata, sanoivat hakkerit jo 80-luvun alkuvuosina. Tieteen piirissä on aina ymmärretty avoimuus. Tiedettä ei ole ellei tutkimustuloksia myös julkaista avoimesti tiedeyhteisön riepoteltavaksi. Itseään korjaava prosessi toteutuu, kun…

Ilmatieteen laitos tarjoaa kansalasille avointa dataa
Tutkijalle on hyvin tärkeää, että hänen tuottamallaan tiedolla on hyötykäyttöä. Varsinkin valtiolla tuotetun tiedon tulee olla kaikkien kansalaisten saatavilla, maksetaanhan tuotantokulut osin kansalaisilta kerättävillä veroilla. Avoimen tiedonvälityksen toivotaan synnyttävän uutta yritystoimintaa, tiedon panttaaminen ei ole yhteiskunnalle hyödyllistä. Tiedon avoimuus hyödyttää myös tutkijan uraa, koska dataa käytettäessä tutkijan työhön referoidaan. Ympäristöpuolella tutkimusdataa on talletettu erilaisiin julkisiin…

MAL:in matka Viipuriin toukokuussa 2015
Perjantaiaamuna 22.5. astuimme M/S Carelia -laivaan Lappeenrannassa, ja matka Saimaan kanavaa pitkin kohti Viipuria alkoi. Kanavan pituus on 43 km, josta Suomen puolella 23 km ja Venäjältä vuokratulla alueella 20 km. Sulkuja on matkan varrella 8. Ilma oli aurinkoinen ja lämmin, joten pystyimme nauttimaan mielenkiintoisesta laivamatkasta kannella. Matka oli laivayhtiön kesän ensimmäinen matka ja meitä…