Filosofian maisteri Esa Hovinen kuoli 10.5.2020 Espoossa. Hän oli syntynyt 20.6.1933 Laukaassa maanviljelijän poikana. Hovinen opiskeli matematiikkaa Helsingin yliopistossa ja valmistui 1957. Hän aloitti työuransa vakuutusmatemaatikkona jälleenvakuutusyhtiö Varmassa välittömästi valmistuttuaan. Hänen kerrotaan olleen aikanaan Pohjoismaiden nuorin vakuutusmatemaatikko. Esa Hovinen kuului siihen nuorten matemaatikoiden joukkoon, joka jo opiskeluaikanaan keskusteli matemaatikoiden ja fyysikoiden asioiden ajamisesta. Etujen ajamista varten…
Tag: Lasse Paajanen

Nuorten tiede- ja teknologiaprojektien StarT 2017
”Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlien 2017 kunniaksi LUMA-keskusSuomi -verkosto käynnisti uusien opetussuunnitelmien mukaisten monialaistenoppimiskokonaisuuksien ja teemaopintojen toteuttamista tukevan StarT -toimintamallin. StarT on suunnattu esiopetuksesta toiselle asteelle eli ammattikouluihin ja lukioihin. StarTissa opitaan yhdessä sekä jaetaan oppimisen ja tekemisen riemua. StarTissa opitaan yhdessä opiskelemalla ilmiöläheisesti ja projektimaisesti. StarT on kaikille luokka-asteille mielekäs tapa oppia yhdessä erityisesti matematiikkaa, luonnontieteitä…

Matikkatarinoiden julkistusseminaari 14.10.2016
Matemaattis-luonnontieteellisten alojen Akateemiset, MAL ry, perustettiin vuonna 1961 nimellä Suomen Matemaatikko- ja Fyysikkoliitto, SMFL ry. Liitto perustettiin ammattijärjestöksi ja se liittyi välittömästi keskusjärjestö Akavaan. Sääntöjen mukaan liiton tehtävänä oli myös matemaattis-luonnontieteellisen ajattelutavan kehittäminen yhteiskunnassamme. Kun SMFL liittyi vuonna 1984 nykyiseen Tekniikan Akteemiset -järjestöön, TEKiin, niin ammatillinen edunvalvonta tuli TEKin tehtäväksi. Samalla sovittiin, että SMFL, sittemmin…

LUMA-keskus Suomi
Kuva: pixabay Valtakunnallisen LUMA-keskuksen 10-vuotisseminaarin yhteydessä 8.11.2013 Helsingin Kumpulassa avattiin ja perustettiin LUMA-keskus Suomi -niminen organisaatio. Tämän organisaation tehtävänä on toimia suomalaisten yliopistojen yhteydessä olevien LUMA-keskusten katto-organisaationa sekä vahvistaa ja edistää niiden yhteistyötä. Näitä yliopistojen tai yliopistokeskuksen yhteydessä olevia LUMA-keskuksia on eri puolilla Suomea kaikkiaan yhteensä kymmenen. LUMA-historiaa LUMA-etuliitettä alettiin käyttää matematiikan ja luonnontieteiden osaamisen…

Matematiikka kunniaan
Kuva: pixabay Näin oli otsikoitu torstaina 8.8.2013 Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla Merkintöjä -palstalla ollut HS:n talouden ja politiikan toimittajan Matti Tyynysniemen kirjoitus. En muista milloin aikaisemmin valtakunnan suurimmassa ja vaikutusvaltaisimmassa lehdessä olisi ollut toimitusta edustavan kirjoittajan laatima artikkeli, jossa suhtauduttaisiin näin matematiikan merkitykseen ja sen osaamisen tarpeellisuuteen. MAL ja matematiikan tilanne Matemaattis-luonnontieteellisten alojen Akateemisten eli MALin…

Lukiolaisten Neljän tieteen kisat
Matemaattis-luonnontieteellisten alojen Akateemiset MAL ry oli perinteisesti mukana Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry:n ja Opetushallituksen järjestämissä valtakunnallisissa koululaisten Neljän tieteen (matematiikka, fysiikka, kemia ja tietojenkäsittelytiede) oppilaskilpailuissa. MAL jakaa perinteisesti kunniapalkinnon lukiolaisten avoimen sarjan matematiikka-, fysiikka- ja datatähtikilpailun voittajille. Kunkin palkinnon arvo on ollut jonkin aikaa 600 euroa. Oppilaskilpailujen alkukarsinnat pidettiin kouluissa loka-marraskuussa 2012, niihin…

Matematiikan osaamisen taso huolettaa
Kuva: FutureImagebank.fi Tekniikan akateemiset TEK ry:n valtuusto hyväksyi viime talvella valtuustoaloitteen, jossa todetaan, että tällä hetkellä on pulaa matemaattis-luonnontieteellisten alojen osaajista. Samalla valtuusto päätti, että TEKin tulee suunnitella ja toteuttaa yhdessä muiden toimijoiden kanssa peruskoululaisille suunnattua toimintaa, jonka tavoitteena on innostaa koululaisia opiskelemaan matemaattis-luonnontieteellisiä aineita. Verkossa ilmestyy Matematiikkalehti Solmu, se on kaikkien ilmaisesti luettavissa. Lehden…

Lukiolaisten Neljän tieteen kisat
Kuva: pixabay Matemaattis-luonnontieteellisten alojen Akateemiset MAL ry oli perinteisesti mukana Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry:n ja Opetushallituksen järjestämissä valtakunnallisissa koululaisten Neljän tieteen (matematiikka, fysiikka, kemia ja tietojenkäsittelytiede) oppilaskilpailuissa. MAL jakoi kunniapalkinnon lukiolaisten avoimen sarjan matematiikka-, fysiikka- ja datatähtikilpailun voittajille. Kunkin palkinnon arvo oli 600 euroa. Oppilaskilpailujen alkukarsinnat pidettiin kouluissa loka-marraskuussa 2011, niihin osallistui tuhansia…

Raimo Voutilaisesta kunniapuheenjohtaja
Matemaattis-luonnontieteellisten alojen Akateemisten hallitus kutsui liiton 50-vuotisjuhlissa ensimmäiseksi kunniapuheenjohtajakseen FT Raimo Voutilaisen. Raimo Voutilainen on tehnyt pitkän päivätyön MALin ja sen edeltäjän SMFL:n toiminnassa. Liiton hallituksessa hän on ollut vuosina 1985–88 ja 1990–92. Sen jälkeen hän on ollut liiton tilintarkistajana. Erittäin merkittävä rooli Voutilaisella on ollut SMFL:n juhlajulkaisujen toimittamisessa, hän on ollut mukana jo liiton…

SMFL-MALin historia ilmestynyt
”Elämä tarvitsee historiaa, mutta liika historia vahingoittaa sitä. Nämä molemmat tosiasiat on selvästi tajuttava.” Näin kirjoitti filosofi Friedrich Nietzsche vuonna 1874 teoksessaan Historian hyödystä ja haitoista elämälle. Nietzsche jatkaa, että ”Elävälle ihmiselle historia on välttämätön kolmella tavalla; ensiksikin se ohjaa hänen tekojansa, toiseksi se kuuluu hänen säilyttäviin pyrkimyksiinsä ja menneisyyden kunnioitukseensa sekä, kolmanneksi, hänen kokemiinsa…

SMFL-MAL 50 vuotta ammattikunnan hyväksi
Liiton historia julkaistaan 14.10.2011 50-vuotisjuhlassa Liiton hallitus päätti juhlistaa SMFL/MALin 50-vuotista toimintaa laatimalla siitä kokonaisvaltaisen historian. Asiaa hoitamaan nimettiin työryhmä. Sen puheenjohtajana on toiminut Lasse Paajanen sekä jäseninä entisiä ja nykyisiä liiton toiminnassa aktiivisesti olleita henkilöitä: Martti Annanmäki, Tuulikki Hattula, Pekka Koivisto, Pauli Kruhse, Antti Lauri, Jaakko Ojala, Matti Suomela ja Raimo Voutilainen. Työryhmä aloitti…

Palkintoja opiskelijoille
Kuva: pixabay Vuoden 2010 Pro Gradu –palkinto myönnettiin FM Mikko Pellolle työstään “Identifioivista koodeista kuningasgraafeissa”. Työn ansioiksi katsottiin mm. erinomainen taito soveltaa oman alansa soveltamista. Vaikka työ perustuukin lähteiden perusteella vahvasti ohjaajan tutkimukseen, sen todettiin sisältävän myös sen verran uusia tuloksia, että sitä voidaan pitää luovana, oma-aloitteisena ja itsenäisenä. Työ tehtiin Turun yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan…