Kuvassa professori Kalevi Ekman. Kuva: Aalto Design Factor Huhtikuisen vierailumme ensimmäisen tunnin tutustuimme Aalto-yliopiston Design Factoryn toimintaan. Toimintaa ja tiloja esitteli professori Kalevi Ekman, joka on johtanut kyseistä toimintaa koko ajan. Ekman sekä kaikki kohtaamamme opiskelijat näyttivät olevan hyvin innostuneita tekemisissään. Design Factory aloitti toimintansa vuonna 2008 VTT:ltä tyhjäksi jääneessä rakennuksessa. Rakennuksessa on tilaa yli…

Päivä oopperassa
Kulisseilla saadaan aikaan taitavasti silmänlumetta. Kuva: M Korpela MAL:n kiinnostavien ekskursioiden sarjassa tutustuttiin 4.5. Kansallisoopperaan, jota esittelivät monipuolisesti Kaisa von Schantz ja näyttämömestari Marko Sunila painottuen tekniikkaan. Tavallinen kävijä varmaan ajattelee oopperatalon sydämen koostuvan kahdesta osasta, näyttämöstä ja katsomosta, mutta työntekijät hahmottavat pohjakaavan ristin muotoisena: ristin keskellä on päänäyttämö, ja ristin sakaroina ovat takanäyttämö, kaksi…

Teknologiateollisuus ry:n vieraana
Kuva: pixabay Kävimme toukokuussa 17 MALin jäsenen voimin Teknologiateollisuuden vieraanaEteläranta 10:ssä, jossa isäntänä toimi johtava asiantuntija Martti Kätkä. Illan teemana oli ”Energia ja ilmasto”, minkä puitteissa meille esiteltiin Teknologiateollisuuden strategiaa aiheeseen liittyen. Teknologiateollisuus ry on elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen vaikuttajaorganisaatio, joka koostuu viidestä päätoimialasta ja kattaa mm. 70 % Suomen elinkeinoelämän t&k-investoinneista. Teknologiateollisuus tukee sekä vaikuttamalla…

MALin kesäretki Korkeasaareen
Lumileopardi Korkeasaari on yksi maailman vanhimmista eläintarhoista. Helsingin Anniskeluyhtiö vuokrasi saaren kansanpuistoksi toukokuussa 1883 Suuriruhtinaskunnan pääkaupungilta Helsingiltä kymmenen vuoden sopimuksella. Näihin aikoihin Helsingin väkiluku oli noin 50 000. Anniskeluyhtiö halusi saarelle eläintarhan, joka sitten perustettiinkin 1889. Korkeasaaren kaikki eläimet olivat luonnosta tuotuja. Näitäeläimiä saatiin lahjoituksina esimerkiksi merimiehiltä, jotka olivat tuoneet niitä kaukaisista maista. Vuoden kuluttua…

Nuorten tiede- ja teknologiaprojektien StarT 2017
”Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlien 2017 kunniaksi LUMA-keskusSuomi -verkosto käynnisti uusien opetussuunnitelmien mukaisten monialaistenoppimiskokonaisuuksien ja teemaopintojen toteuttamista tukevan StarT -toimintamallin. StarT on suunnattu esiopetuksesta toiselle asteelle eli ammattikouluihin ja lukioihin. StarTissa opitaan yhdessä sekä jaetaan oppimisen ja tekemisen riemua. StarTissa opitaan yhdessä opiskelemalla ilmiöläheisesti ja projektimaisesti. StarT on kaikille luokka-asteille mielekäs tapa oppia yhdessä erityisesti matematiikkaa, luonnontieteitä…

Puheenjohtajalta:
Talvi on ollut välillä lunta, sadetta ja aurinkoa ihan kuin meidän päivittäinen elämämme. MAL on edelleen jatkamassa ”55 tarinaa matematiikasta” –sivuston kehittämistä. Sivuston toimitusprojekti toimii samalla työryhmällä kuin ennenkin: Katri Halkka, Jyri Jämsä, Jaakko Ojala, Lasse Paajanen ja Raimo Voutilainen sekä Pirjo Silius-Miettinen. Tähän joukkoon mahtuu lisää asiantuntijoita. Jos olette kiinnostuneita, niin ottakaa yhteyttä osoitteella…

Neljän tieteen kisat, Datatähti – 2017
Kilpailun voitti Olarin lukion Siiri Kuoppala (kuvassa keskellä), toiseksi tuli Helsingin matematiikkalukion Juha Harviainen (vasemmalla) ja kolmannen sijan vei Olarin koulun Roope Salmi (oikealla). Kuva: http://dia.fi/uutiset Datatähti 2017 -loppukilpailu järjestettiin Aalto-yliopiston tietotekniikan laitoksella 19.1.2017. Loppukilpailuun kutsuttiin 19 nuorta ohjelmoijaa eri puolilta Suomea. Kilpailijoilla oli viisi tuntia aikaa ratkaista joukko algoritmisia ohjelmointitehtäviä. Algoritmit tuli toteuttaa C++:lla,…

Matematiikan ja fysiikan kilpailut 2017
Palkintojen saajat oikealla Oskari Ojavuo ja keskellä Antti Röyskö. FK, OTK Pekka Koivisto, vasemmalla, luovutti palkinnot. Tammikuun 20. ja 21. päivinä MAOL (Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry) järjesti valtakunnallisten matematiikan, fysiikan ja kemian valtakunnalliset loppukilpailut Helsingissä, Ressun lukiossa. MAL antoi vuosien perinteen mukaisesti lukioiden matematiikan ja fysiikan sarjojen voittajille palkinnot, kummallekin 600 €. Voittajat…

Mitä uutta sellututkimuksesta ja miksi juuri Japanissa?
Saimme kuulla VTT:n tutkija Jenni Rahikaisen (MMT) mainion ja havainnollisen esitelmän ”Selluloosatutkimuksen tuoreimmat suuntaukset Suomessa ja Japanissa” viime vuoden viimeisessä tiedeillassa 12.12.2016. Käsitteitä Selluloosatutkimuksesta puhuttaessa on hyvä avata muutamia käsitteitä. Selluloosakuidun rakenne ja mittasuhteet käyvät esiin oheisista kuvista. Kuvassa 1 on valomikroskooppikuva pitkistä havupuukuiduista ja kuvassa 2 on tarkempi kuvaus yksittäisen kuidun rakenteesta. Puukuidun seinämä…

SOME – verkostoitumisen alusta
Olin syksyllä marraskuussa 2016 Tampereen Yliopiston ura- ja osaamisvalmennuksessa, joka oli tarkoitettu korkeakoulutetulle työnhakijalle, joka on valmis tekemään lujasti töitä työhaun puolesta. Yhdeksi aiheeksemme oli valittu ”Sosiaalinen media – merkittävä työnhakukanava ja verkostoitumistyökalu”. Tämän osuuden meillä ohjasi sosiaalisen median kiltteyden lähettiläs Pauliina Mäkelä, Kinda Oy. Vaikkaitselläni on pitkä ja monipuolinen ICT–kokemus, niin innostuin Pauliinan ideoista…

Vuosikokouskutsu ja esityslista
Matemaattis-luonnontieteellisten alojen Akateemiset MAL ry:nsääntömääräinen vuosikokous Aika: Keskiviikkona 5.4 klo 17 alkaenPaikka: TEKin Tekno-neuvotteluhuoneessa Ratavartijankatu 2, Helsinki Sääntömääräisen vuosikokouksen esityslista 1. Kokouksen avaus2. Kokouksen järjestäytyminen3. Puheenjohtajan valinta4. Sihteerin valinta5. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta6. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen7. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen8. Vuoden 2016 toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen esittely9. Tilinpäätöksen vahvistaminen ja yli-/alijäämän käytöstä päättäminen10. Vastuuvapauden…

Puheenjohtajalta
Yhdistyksemme MAL täytti 55 vuotta ja juhlistimme sitä Helsingin yliopiston juhlasalissa hyvin sujuneessa juhlassa kunniapuheenjohtajamme Raimo Voutilaisen johdolla. Juhlapuhujamme olivat professori Aatos Lahtinen, lehtori Katriina Schrey-Niemenmaa TEK koulutusvaliokunnan vpj, eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen, lukion lehtori Pekka Peura, opettajien kouluttaja Laura Tuohilampi, matematiikan opettaja Maarit Rossi, Opetushallituksen opetusneuvos Leo Pahkin, MAOL ry:n pj Leena Mannila…